Julkaistu Jätä kommentti

2 vuotta yrittäjinä

Kaksi vuotta sitten olimme päättäneet opintomme (Päivi tradenomin ja Jenna yrittäjyyden opinnot) ja mieli oli täynnä ideoita ja visioita. Visioimme omaa yhteistä, äidin ja tyttären yritystä, mietimme valmiin yrityksen ostoa, franchisingia, omaa ja kaikkea siltä väliltä. Vaikka haaveemme ja ideamme jokaisen yritysidean kohdalla lähti aina lentoon, sinne oikein korkeisiin pilviin, mikään ei kuitenkaan tuntunut oikealta ja omalta. Niinpä perustimme oman yrityksen maaliskuussa 2017. Y-tunnuksen saimme heti 1.3. mutta rekisteriin yritys tupsahti juuri sopivasti Jennan syntymäpäivänä 9.3. Helmika täyttää siis jo 2 vuotta.

Siinä kevät ja kesä ihmeteltiin, ideoitiin ja lenneltiin siellä pilvissä useaan otteeseen (ja tietysti saunottiin, uitiin ja kylvettiin). Kävimme LehtoPeatilla Ähtärissä turvehoidossa, jonka jälkeen ideoimme mm. omaa turvehoitolaa. Tajusimme, että saunominen, kylpeminen ja uiminen on ollut meille aina rakas harrastus tai oikeastaan elämäntapa. Yrityksen suunta lähti rakentumaan, kun mietimme omia tarpeitamme, mieltymyksiämme, toiveitamme ja mielenkiintoamme luonnollisia materiaaleja, arjen hemmottelua sekä kotimaisuutta kohtaan. Siihen mausteena lisäsimme Helmi mummun kiintymyksen vanhaan maailman parhaaseen pellavapyyhkeeseen – oli ideamme toteutusta vailla valmiina, ja se tuntui juuri meidän näköiseltä ja arvojemme mukaiselta – suunta kohti luonnon materiaaleja ja kotimaisuutta!

Ylöjärvelle aukesi silloin 2017 joulun alla pop up kauppa, johon osallistuimme ensimmäistä kertaa omien tuotteidemme kanssa – tai ylipäätään yrityksenä esille. Verkkokauppamme saimme auki myös niihin aikoihin. Olimme tilanneet tuotteita myyntiin arvojemme mukaisilta yhteistyökumppaneilta, sekä kerenneet ompelemaan muutaman ihka ensimmäisen oman kyly-sarjan tuotteen. Hyppäys markkinoille olikin melkoinen sillä pääsimme radio- ja televisiohaastatteluun ensimmäisenän päivänä, kun pop-up tapahtumaa markkinoitiin.

Kahden vuoden aikana Helmika on kasvanut, vankistunut ja oppinut monesta jutusta, tapahtumasta sekä muilta yrittäjiltä. Markkinoilla, jossa olemme olleet mukana on ollut hienoa huomata “markkinamyyjien” välinen hyvä henki ja kiitollisuudella olemme ottaneet vastaan ja yrittäneet oppia antamistanne hyvistä neuvoista ja vinkeistä. Monet myyjät ja asiakkaat ovat kehuneet konseptiamme. Kiitos kaikille teille, jotka olette neuvoneet, opastaneet ja tukeneet meitä yrityksen ensiaskeleissa. Yhdessä hyvä tulee!

Viime kesä (2018) siis kierrettiin ahkerasti lähialueen markkinoita ja tapahtumia, olemmekin tuttu näky turbaanit päässä ja herätimme huomiota turbaaneissamme, niin myyntikojussamme, kuin itse markkinoilla kierrellessämme. Olimme mukana kaikkiaan 11 markkinoilla; Ylöjärvellä, Karhella, Ruovedellä, Parkkuussa, Kurussa, Eräjärvellä, Viljakkalssa, Keuruulla, Tampereella, Visuvedellä, Sastamalassa sekä näiden lisäksi muutamassa erilaisessa tapahtumassa, joihin meidät kutsuttiin mukaan.

Nyt Helmika on jo taaperoikäinen tyttö ja uskaltautuu keväällä askeltamaan ensimmäisille isoille messuille yhdessä Ruoveden, Visit Tampereen (Sauna Capital), Oriveden, Ikaalisten ja Pälkäneen kanssa. Meidät tapaat siis Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa Kotimaan matkailumessuilla 12.-14 huhtikuuta! Jännää ja meille niin suurta ja taas kaikkea uutta!! Vaikka olemme vielä pieni niin haaveilemme suuria joka päivä.

Oli myös huikea huomata, että juuri tämä päivä, jolloin vietämme 2 vuotissyntymäpäivää on myös kansainvälinen saunapäivä. Nyt sauna lämpiämään sen kunniaksi.

Hyviä löylyjä! Joka päivä on saunapäivä!

-Jenna & Päivi